Sosionomit Afrikassa
Meidän matkamme Gambiaan sai alkunsa lokakuussa 2018, kun osallisuuden projektiopintojen aloituskerralla Jukka tuli kertomaan meille mahdollisuudesta lähteä Gambiaan suorittamaan projektia. Kiinnostuksemme heräsi kullakin omassa päässä, ja onneksemme huomasimme, että innokkaita lähtijöitä oli useampi. Ensimmäisen idean jälkeen sovimme, että viikon päästä kaikki ilmoittaa lähteekö reissuun ja näin muodostui meidän neljän porukka. Lentoliput ostimme marraskuussa ja samalla varmistui myös reissun ajankohta, eli huhtikuu 2019.
Kuva 1 Ensimmäinen kosketus Afrikkaan
Lentomme lähti Tampereelta torstaina iltapäivällä ja reitti kulki Tukholman kautta Brysseliin, jossa vietimme yön lentokentällä, ja jatkoimme seuraavana aamuna kohti Banjulia. Saavuimme Gambiaan Banjulin lentokentälle, jossa vastassa oli varsin lämmin ilma ja Modou, joka toimi oppaanamme koko reissun ajan. Lentokentältä alkoi pitkä matka kohti Pakau Penkua. Kilometreissähän matka ei ole kovinkaan pitkä, mutta jouduimme mm. odottamaan lauttaa pari tuntia, sillä se päätettiin tankata juuri silloin… Paikallinen aikakäsitys tulikin heti tutuksi, ihmisillä ei näyttänyt olevan kiire minnekään eikä aikatauluja ollut olemassakaan.
Perillä Pakau Penkussa meitä odotti mukavat perheet, joissa majoituimme pareittain. Molemmat perheet olivat isoja ja monilapsisia, joten vilskettä ja vilinää riitti. Ensimmäisenä iltana olimme niin myöhään kylässä, että kerettyämme perheisiin pimeä jo laskeutui, joten kylään tutustuminen jäi seuraavaan päivään. Saimme kuitenkin ensimmäisenä iltana jo tutustua afrikkalaiseen ruokaan iltapalan merkeissä ja saimme meidän afrikkalaiset nimet: Awa Ceesay, Kumba Ceesay, Bintou Touray ja Seinabu Camara.
Kun päivä valkeni seuraavana aamuna, oli edessä matka ApuPaku landille. Siellä pääsimme virittämään riippumatot sleeping treehen. Samana päivänä aloitimme työnteon landilla, dankan dankan. Ensimmäisen päivän tehtävämme oli siivota roskat landilta, missä meitä auttoi myös muutama innokas lapsi. Roskat kerättiin matalaan kuoppaan, jossa ne poltettaisiin sopivan hetken tullen.
Toisena päivänä lähdimme tutustumaan naapurikylään Albredaan ja siellä sijaitsevaan orjasaareen Kunta Kinteh Islandiin. Saimme hevoskärrykyydin Seinabun ja Bintoun perheeltä ja samalla heidän isänsä lähti myös tutustumaan saareen, sillä hänkään ei ollut ikinä siellä käynyt. Albredasta otimme oppaan ja venekyydin mukaan eroosion kutistamalle orjasaarelle. Siellä meitä odottivat linnoituksen rauniot, joiden historiasta oppaamme kertoi meille. Näimme esimerkiksi orjien sellit, vanhan polttomerkkauspaikan sekä virkamiesten majoitustilat. Mantereen puolella kävimme lisäksi vielä orjamuseossa.
Olimme suunnitelleet projektimme päiväkotiin, mutta päästyämme Afrikkaan kuulimme, että koulu ja päiväkoti olisivat vain viikon enää auki, jonka jälkeen alkaisi kahden viikon pääsiäisloma. No maanantaina jouduimme suoraan hommiin. Ajatuksenamme oli, että olisimme tutustuneet ja seuranneet ensimmäiset päivät koulun ja päiväkodin toimintaa, mutta nyt sen ajatuksen saimme heittää romukoppaan ja hypätä itse suoraa ohjaksiin. Lopulta ehdimme työskentelemään päiväkodissa vain neljä päivää, sillä suurin osa lapista oli jo loppu viikosta lähtenyt lomille ja sen seurauksena toimintaa koululla ei juurikaan ollut.
Kuva 4 Koululaisia pelaamassa jalkapalloa
Aloitimme työskentelyn opettamalla lapsille laulun – Tuiki tuiki tähtönen, joka opeteltiin pienissä pätkissä. Muutaman päivän jälkeen lapset osasivat sanat jo kohtuullisen hyvin. Sävel oli lapsille tuttu monesta heidän jo englanniksi osaamastaan laulusta. Opettelimme myös näiden päivien aikana muutaman kirjaimen, liitutaulua ja kuvia, sekä muovailuvahaa avuksi käyttäen. Koimme tärkeäksi, että lapset pääsivät itse muodostamaan ja harjoittelemaan kirjaimia pelkän taululta lukemisen lisäksi.
Veimme Suomesta mukanamme koululle värityskuvia ja värikyniä, jotka olivat suuri hitti lasten keskuudessa ja niiden parissa vietimme useampana päivänä aikaa. Värikynät ja niiden käyttö kaverin kanssa olikin oiva tilaisuus harjoitella jakamista. Usein lapset pyysivät myös Apu-Paku landille tullessaan meiltä piirtovälineitä, ja viettivät mielellään aikaa puun alla piirrellen.
Kuva 6 Värityskuvat olivat hitti
Koska päiväkoti oli auki vain aamupäivän, teimme illalla vielä kuuman ajan jälkeen hiukan töitä landilla. Ne kaksi viikkoa, jotka koulusta oli lomaa, teimme töitä landilla myös aamuisin. Tarkoituksenamme oli saada kolmen viikon aikana puhdistettua landin maa puskista ja heinästä, jotta sadekauden alkaessa siihen voisin kasvattaa uusia kasveja, sekä kunnostaa landin aita, jossa oli niin isoja reikiä, että lehmät ja vuohet kulkivat surutta joka puolelta landin läpi. Aloimme täyttää ehjiä kohtia aidoista puskilla, punomalla puskia aitatolppien välistä, sekä haravoimalla puun alta ensimmäisiä heiniä kasaan.
Myöhemmin ostimme 100 kpl uusia aidantolppia ja saimme ensimmäiset 50 tolppaa ennen pois lähtöämme paikalle ja pystytettyä. Jo ensimmäisten tolppien avulla saimme tukittua suurimmat kulkuaukot, joten lähtiessämme lehmät eivät enää päässeet mistään landille. Lopuilla tolpilla oli tarkoitus korvata vanhoja aidantolppia, sillä osa niistä oli jo aivan termiittien syömiä, eivätkä ne pysyneet pystyssä, tämä jäi paikallisten tehtäväksi. Haravoimme koko landin alueen ja poltimme heinät, sekä poistimme puskat, joten maa oli lähtiessämme valmis sadekautta varten.
Kuva 7 Landi ennen ja jälkeen siivousta
Pääsimme kylässä ollessamme seuraamaan myös paikallista jalkapalloa, joka onkin lajina erittäin suosittu sekä lasten että aikuisten keskuudessa – pallot ja pelipaidat ovat todella kysyttyä tavaraa. Näimme kaksi ottelua kylässä ollessamme, vaikka enemmänkin olisi ollut viikonloppuisin tarjolla eikä 10 dalasin pääsymaksu henkilöä kohden päätä huimannut. Kenttä oli aivan kylän vieressä. Otteluihin saavuttiin naapurikylästä porukalla vauhdikkaasti hevoskärryillä ja myös oman kylän nuoret lähtivät kärrykyydillä vierasmatseihin.
Pääsimme osallistumaan myös kylässä järjestettyyn uskonnolliseen juhlaan toisena viikonloppuna. Juhlapäivää varten teetätimme itsellemme afrikkalaiset juhla-asut, johon kuului paita ja hame. Kylään saapui juhlien takia paljon vieraita kaupungista ja lähikylistä jo viikolla ja me saimme osaksemme entistä enemmän ihmettelyä ja huomiota. Esimerkiksi Ceesayn perheessä talo täyttyi sukulaisista ja huomasimmekin pian nukkuvamme kymmenen muun ihmisen kanssa. Itse juhlat olivat lauantaina vasta iltamyöhään, mutta niiden järjestelyt alkoivat jo aamusta. Juhlia varten kylän naiset tekivät yhdessä paljon ruokaa ja pääsimmekin myös auttamaan. Juhlapäivänä kiersimme muutaman kyläläisen luona tervehtimässä heitä pikku Mo´n kanssa. Juhlat jatkuivat pitkälle yöhön ja varauduimme tähän siirtymällä siksi yöksi Apu-Paku landille puuhun nukkumaan.
Kuva 9 Meidän afrikkalaiset juhlapuvut
Viimeisellä viikolla Camara-Tourayn compoundissa järjestettiin illansuussa perheen kesken tanssijuhlat. Musiikki soi radiosta, ja tanssilattiana toimi hiekkainen maa mangopuun alla. Paikalliset lähtivät tanssimaan aluksi hieman ujosti ja olivat enemmän kiinnostuneita meistä, mutta illan hämärtyessä ja lasten innostuessa myös perheen aikuisemmatkin jäsenet lähtivät mukaan. Perhe olisi loppujen lopuksi tanssinut varmaan läpi yön, mutta meiltä loppui kisakunto kesken ja lähdimme nukkumaan. Tässä perheessä saatettiin toisinaan muutenkin intoutua iltanuotiolla pieniin tanssihetkiin, ja erään kerran kylän kaivolla ilmoitettiin, että vettä ei saa ottaa ennen kuin on tanssinut hiukan.
Kävimme reissun aikana myös muutamilla päiväreissuilla, esimerkiksi Senegalin puolella Fatalan safarilla, hyeenapuistossa ja krokotiilialtailla Banjulissa sekä matelijapuistossa Kartongissa. Päiväreissut olivat mukava tapa nähdä muutakin Gambiaa. Hankimme Modoun avulla kuljettajan ja auton, joka oli meillä koko päivän käytössä. Koimme tämän kätevänä ja turvallisena tapana liikkua ja hinta oli sopiva neljälle jaettavaksi.
Kuva 11 Me + Modou ja Awa krokotiilialtaalla
Viimeiset päivät vietimme Banjulissa hotellissa, jolloin saimme mahdollisuuden rentoutua ja pohtia kaikkea kokemaamme. Olimme yhtä mieltä siitä, että oli mukavampaa majoittua hotellissa reissun loppupäässä eikä alussa. Tällä tavoin pääsimme ikään kuin palkitsemaan itseämme Pakau Penkussa tehdystä työstä, ja saimme ladattua hieman akkuja tulevaa kotimatkaa varten. Meidän ryhmä kiittää Apu-Pakua ja Pakau Penkun ihmisiä. Tätä kokemusta emme ikinä tule unohtamaan. Matka oli antoisa ja opetti meille paljon ja saadut kokemukset ovat sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti erittäin rikastuttavia. Matkamme on muokannut omia arvojamme ja maailmankatsomustamme ja kasvattanut meitä ihmisinä todella paljon. Toivotamme osaltamme erittäin antoisia matkoja myös tuleville vapaaehtoisille. Olkaa rohkeita ja syöksykää kohti tuntematonta!
- Kaisa (Bintou), Taru (Seinabu), Maija (Kumba) ja Mikaela (Awa)